Nixun tarina alkaa Suomesta, Espoon teknillisen korkeakoulun laboratoriosta, kun Pekka Nikander perusti Nixun vuonna 1988. Nixu nimi sai alkunsa Nikanderin sukunimestä, Unix-käyttöjärjestelmästä ja TKK:n laboratoriosta, jota kutsuttiin aikanaan Niksulaksi siellä opiskeluaikanaan työskennelleen Nikanderin mukaan.
Nixu on kyberturvayhtiö, joka on rakentanut tulevaisuutta kyberturvallisuuden keinoin jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Päämäärämme on kybermaailman turvaaminen. Autamme asiakkaitamme vahvistamaan liiketoiminnan sietokykyä ja saavuttamaan mielenrauhaa. Nixulla on pohjoismaiset juuret, ja työllistämme noin 400 alan parasta ammattilaista Suomessa, Ruotsissa, Alankomaissa, Tanskassa ja Romaniassa. Asiantuntijamme turvaavat maailman suurimpiin lukeutuvien organisaatioiden vaativimpia ympäristöjä kaikilla toimialoilla. Nixun osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla.
Me olemme
Trustworthy
Professional
Nixu organisoi ensimmäisen virusseminaarin alkusoittona tietoturvaliiketoiminnalle.
Nixu tasoitti tietä TCP/IP:n esiinmarssille auttamalla asiakkaita Internet-pohjaisten sähköpostijärjestelmien luomisessa.
Ensimmäiset palkatut työntekijät aloittavat Nixulla. Tärkein asiakas oli Telecom Finlandin internet-palvelut.
Nixu toimitti ensimmäisen täysiverisen kaupallisen ISP-alustan Telian edeltäjälle Telecom Finlandille. Asiakkaalle kehitettiin useita alustasukupolvia ja tämän nimipalveluja ylläpidettiin vuoteen 1998 asti.
Nixulaiset loivat ja ottivat käyttöön Web-ohjatun Limux-juoma-automaatin toimitiloissaan.
Ensimmäinen versio Namesurfer DNS -hallintaohjelmasta julkaistiin. Saman vuonna Oiva Karppisesta tuli Nixun toimitusjohtaja.
Ericssonista tuli Nixun asiakas.
Nixu teki sopimuksen Saudi-Arabian kansallisesta Internet-verkosta King Abdulaziz City For Science and Technologyn kanssa. Nixu toteutti Internetin tärkeän alueellisen solmukohdan, kansainväliset yhdyskäytävät ja hallintajärjestelmän. Nixun maaorganisaatio perustettiin. Samana vuonna Nixu aloitti pitkäaikaisen asiakassuhteen Nokian kanssa.
Nixu laajeni, kun NetPeople Oy fuusioitiin Nixuun.
Nixu jatkoi laajentumistaan kun Magic Cookie Oy ja Datatieto Oy fuusioitiin Nixuun. Nixu Middle East FZ-LLC perustettiin ja rekisteröitiin Dubai Internet Cityyn.
Rabbe Mattilasta tuli Nixun toimitusjohtaja.
Nixu kehitti operaattoreille ja palveluntarjoajille mobiilipalvelun, joka esiteltiin 3GSM-konferenssissa Cannesissa Ranskassa.
Timo Kotilainen aloitti toimitusjohtajana. Namesurfer-tuote ja -liiketoiminta yhtiöitettiin Nixu Software Oy:ksi. Samana vuonna Mastercard ja Visa hyväksyivät Nixun PCI data security -standardin mukaiseksi tietoturvatarkastajaksi.
Nixu keskittyi päätoimintojensa kasvuun ja myi Lähi-idän liiketoimintansa kahdelle yksityishenkilölle.
Nixun Helsingin Käpylän toimitilat vaihtuivat uusiin, korkeat tietoturvavaatimukset täyttäviin toimitiloihin Espoon Keilarannassa.
Nixun asiakaskunta kansainvälistyi entisestään ja sadan nixulaisen raja ylittyi. Sulautettujen avoimen lähdekoodin järjestelmien tietoturvaan keskittynyt Nixu Open -yksikkö perustettiin. Nixu liittyi Information Security Forum -yhteisöön.
Tietovastuu-konsepti Tietovastuu.fi-sivustoineen ja johdon tietopaketteineen julkistettiin. Samana vuonna Marko Kauppi aloitti Nixun hallituksessa.
Nixu vahvisti kyberpuolustuksen osaamista kutsumalla hallituksen jäseneksi amiraali Juhani Kaskealan. Samana vuonna Nixun teettämän laajan tietovastuututkimuksen tulokset julkaistiin ja käyttäjähallinnan Nixu Personas -konsepti lanseerattiin. Toimitusjohtaja Kotilainen aloitti uuden, suomalaisten tietoturvayritysten muodostaman tietoturvaklusterin vetäjänä.
Nixu juhli 25. toimintavuottaan, joka huipentui yrityspäättäjille suunnatun Corporate Cyber Security -seminaariin. Samaisena vuonna kansainvälistyminen jatkui ja Nixu teki asiakasprojekteja jo yli 20 maassa. Vuonna 2013, Nixu osallistui ensimmäistä kertaa Cyberlympics-hakkerikilpailuun päätyen 4. sijalle.
Nixu osti käyttäjähallintaan ja digitaaliseen identiteettiin erikoistuneen helsinkiläisen Panorama Partners Oy:n. Kauppa kasvatti Nixun asiantuntijajoukkoa lähes 40 henkilöllä. Petri Kairinen aloitti Nixun toimitusjohtajana. Uusi One Nixu -organisaatiomalli otettiin käyttöön. Tytäryhtiö Nixu Software Oy eriytettiin konsernista. Kaupankäynti Nixu Oyj:n osakkeella First North -markkinapaikalla alkoi joulukuussa 2014.
Uusi Cyber Defense Center -palvelu käynnistyi. Nixu CDC -palvelu sisältää tietoturvavalvomotoiminnon (SOC) laajennettuna tietomurtojen tutkinnalla asiakkaan kyberturvallisuuden tilannekuvan tuottamiseksi. Nixu perusti Hollantiin Nixu B.V -tytäryhtiön, jonka maajohtajana aloitti Patrick van der Valk.
Nixun tytäryhtiö Nixu Certification Oy:lle myönnettiin virallisen tietoturvallisuuden arviointilaitoksen asema. Samalla Nixu Certification saavutti myös kansainvälisen ISO 27001 -akkreditoinnin. Nixu jatkoi laajentumistaan; Nixu eteni Ruotsin markkinoille ostamalla ruotsalaisen Europoint Networking AB:n ja Safeside Solutions AB:n muodostaen näin vahvan aseman Ruotsin markkinalle. Samana vuonna Nixu perusti tytäryhtiön Yhdysvaltoihin ja otti käyttöön kansainvälisen organisaatiomallin.
Nixu jatkoi vahvaa kasvamistaan; Nixu toteutti kaksi uutta yrityskauppaa ostamalla kansainvälisesti toimivan Expert Solution Support Center BV:n (ESSC) ja pääosin Ruotsissa toimivan Bitsec AB:n. Näiden ostojen jälkeen Nixun toimialue on selkeästi kansainvälinen. Nixun henkilöstömäärä ylitti 300 henkeä. Pääesikunnan määrätty turvallisuusviranomainen myönsi Nixulle kansallisen yritysturvallisuusselvitystodistuksen.
Kaupankäynti Nixu osakkeella siirtyi Nasdaq First Northista Nasdaq Helsingin pörssilistalle. Nixun joukkue, Team NX, sijoittui hopealle vuoden 2018 Global Cyberlympics -hakkerikilpailussa. Nixun juhlavuosi huipentui 4. joulukuuta Nixu NXT -tilaisuuteen Helsingissä. Tilaisuudella juhlistettiin Nixun 30-vuotista taivalta, mutta ennen kaikkea tulevaisuutta kyberturvan parissa.
Nixu vahvisti markkina-asemaansa Ruotsissa ostamalla turvallisuusyhtiö Vesper Groupin kyberturvaliiketoiminnan. Lisäksi Nixu avasi paikalliset toiminnot Tanskassa ostamalla kyberturvapalveluihin erikoistuneen Ezenta A/S:n. Kesäkuussa Nixu Certification Oy:lle myönnettiin virallinen pätevyys toteuttaa tietojärjestelmien ja ympäristöjen tarkastuksia, joissa käsitellään korotetun suojaustason (Katakri ST III) tietoaineistoja.