Nixu on Microsoftin vuoden End-to-end Security -kumppani Suomessa
Nixu on voittanut Microsoftin vuoden End-to-end Security -kumppanipalkinnon. Palkinto myönnettiin Microsoft-teknologialle perustuvasta kyberturvaratkaisujen kattavuudesta ja Nixun pitkäaikaisesta, Microsoft-tuotteita monipuolisesti hyödyntävästä kumppanuudesta asiakkaidensa kanssa. Yhteistyö tuo kilpailuetua molemmille yhtiöille Suomessa, ja Nixun tavoitteena on laajentaa menestyksekäs toimintatapa kaikkiin toimintamaihinsa.
Palkinnon myöntämisen perusteina on Nixun strateginen ja holistinen tapa viedä kyberturvaratkaisujen kehitystä eteenpäin yhdessä Microsoftin kanssa.
”Nixun toiminnan ja tavoitteiden ytimessä on turvata liiketoiminnan sietokykyä (Business resilience) ja tukea sen manifestoitumista asiakkaiden kyberturvassa. Meille onkin tärkeää, että pystymme suojaamaan Microsoft-teknologiaan perustuvien ratkaisujen avulla asiakkaiden koko IT-ympäristön päätelaitteista, verkkoihin, palvelimiin ja liiketoimintasovelluksiin, olivat ne sitten pilvessä tai omissa konesaleissa”, Nixun hallinnoitujen palveluiden johtaja Jan Mickos kertoo.
"Nixu on tehnyt todella vakuuttavaa työtä asiakkaillemme tietoturvan saralla varmistamalla Microsoft-teknologiapohjaisilla ratkaisuillaan yritysten ja yhteisöjen liiketoiminnan jatkuvuuden. Vuoden End-to-end Security -kumppanuuden voitto menee ansaitusti Nixun huippuosaaja-tiimille”, Microsoft Suomen toimitusjohtaja Mervi Airaksinen toteaa.
Jatkuvasti kehittyvien kyberuhkien aikakaudella yritykset kohtaavat lisääntyneitä tietoturvariskejä. Kuten Nixun Threat Intelligence -tiimi raportoi, kiristysohjelmat (ransomware) ovat yksi suurimmista uhista useiden yritysten liiketoiminnalle. Palkinnon perusteena olleen kumppanuuden turvin Nixu on kyennyt vastaamaan tähän haasteeseen. Tavoitteena on ollut saavuttaa nolla kyberturvallisuusvälikohtausta asiakkaan järjestelmissä ja palveluissa ja varmistaa näin liiketoiminnan sietokyky, läpinäkyvyys ja ketteryys.
Yhtiössä on tehty strateginen päätös panostaa Microsoft-kumppanuuteen ja ekosysteemiin erityisesti hallinnoitujen palvelujen (Managed Services) puolella. Nixu onkin onnistuneesti hyödyntänyt Microsoftin kumppaniohjelmia kattavalla ja tehokkaalla tavalla asiakkaidensa hyödyksi, ja saanut sen ansiosta hyviä tuloksia.
”Tämä on merkittävä tunnustus, joka osoittaa, että olemme aikoinaan tehneet oikeita strategisia valintoja. On ollut huikeaa seurata Microsoftin kyberturvakyvykkyyksien ja -teknologian kehittymistä, sillä niiden ja Nixun asiantuntemuksen ansiosta voimme tarjota asiakkaillemme ensiluokkaisia kyberturvapalveluja”, Mickos sanoo.
”Tavoitteemme on uusia voitto myös ensi vuonna. Lisäksi haluamme hyödyntää tämän erinomaisen kokemuksen ja tulokset sekä laajentaa Microsoft-yhteistyömme kaikkiin Nixu-maihin”
Nixu Oyj
Lisätietoja:
Jan Mickos, hallinnoitujen palvelujen johtaja, Nixu Oyj
sähköposti: jan.mickos@nixu.com