Tietoturvallisuus kilpailuvalttina – Nixu turvaa Granon lippulaivan SokoPro-pilvipalvelun

Lehdistötiedote Nixu Oyj 6.9.2019 kello 9.00

Grano on digitalisaation edelläkävijä paino- ja sisältöpalvelujen alalla. Yksi Granon menestystarinoista on SokoPro, tiedon ja tiedostojen hallinnan, jakamisen ja arkistoinnin pilvipalvelu. SokoPron tarina alkoi jo vuonna 1993 helpottamaan laajojen painotiedostojen siirtämistä ja hallinnointia. Raskaiden kuvatiedostojen lähettäminen ja vastaanottaminen on tärkeä osa jokapäiväisiä tehtäviä etenkin rakennusalalla, jossa SokoPro otettiin ilolla vastaan. Palvelun käyttöönotto on nopeuttanut monia rakennushankkeita, ja esimerkiksi Helsingin Pasilaan rakennettava Triplan massiivista tietomäärää hallitaan SokoPro-ohjelmistolla.

Verkkoyhteyksien nopeutuessa ja tekniikan kehittyessä tietoturvakysymykset tulivat SokoProlle ajankohtaisiksi. SokoPro sai ensimmäisenä suomalaisena projektipankkina tietoturvasertifikaatin vuonna 2012. Tarkastuksen tekijänä toimi Nixu.

Kasvavat kävijämäärät nostivat standardeja

Granolle oli tärkeää säilyttää palvelu korkealaatuisena, joten ohjelmistokehityksen oli oltava jatkuvaa. Yritys halusi tarjota turvallisia ja sertifioituja palveluja. Nixu alkoikin toteuttaa Granolle tietoturvakonsultointia ja -arviointeja säännöllisesti.

Vuonna 2016 kumppanuus vietiin uudelle tasolle. Nixun Security Engineering -tiimi alkoi toimittamaan Granolle jatkuvaa ja proaktiivista tietoturvapalvelua, joka auttaa sitä tunnistamaan palveluihin liittyvät riskit ja uhat sekä säätäämään tietoturvan riittävälle tasolle.

Yhteistyön myötä Granon palvelut herättävät asiakkaissa luottamusta, ja käyttäjämäärä on kasvanut. SokoProlla on nykyisin noin 90 000 käyttäjää ja palveluun kirjautuu päivittäin 17 000 käyttäjää. Panostamalla tietoturvaan palveluna Grano on onnistunut vähentämään yleisiä kustannuksia kertaluontoiseen projektimalliin verrattuna.

Asiakkaat ovat entistä tietoisempia tietoturva-asioista

Tarve tietoturvan roolin kasvattamiselle tuli asiakkailta.

”Granolla on todella pitkä historia sellaisten asiakkaiden kanssa, jotka vaativat meiltä ja työntekijöiltämme eritasoisia turvallisuusselvityksiä painotuotteissa. Digitaalisten tuotteiden osalta sertifiointien määrä vain kasvaa”, SokoPro:n kehityspäällikkö Fernando Korpi Granosta sanoo.

”Auditoinnit ja tarkastukset alkavat perusasioista, kuten salasanojen käsittelystä, niiden vaatimuksista, ja siitä, miten salasanoja pitää lähettää uudelle käyttäjälle. Ohjelmistokehityksen osana tehty tietoturvatyö tarkastelee palvelua ’pellin alta’. Pelkkä laastarikorjaus ei riitä järjestelmän auditoinnin hyväksymiseen”, Korpi kertoo.

”Tietoturvasta on tullut osa arkipäiväämme, ja se on meille tärkeä kilpailuvaltti”, Korpi sanoo.

”On erittäin tärkeää, että lähtökohtaisesti kaikki digitaaliset tuotteet ja palvelut ovat luottavia, olivatpa ne sitten suurten tai pienten toimijoiden tarjoamia. Näin rakennamme yhdessä turvallista digitaalista yhteiskuntaa. SokoPro on erinomainen esimerkki siitä, miten tietoturvallisuus tarjoaa kilpailuetua, sillä myös asiakkaat ymmärtävät sen tärkeyden”, summaa Tommi Vihermaa Nixun Security Engineering tiiminvetäjä.

Kun kumppanina on Nixu, Pohjoismaiden johtava kyberturvapalvelujen tarjoaja, voivat SokoPron kehittäjät keskittyä jatkossakin ydinosaamiseensa – korkealuokkaisten sisältöpalvelujen tarjoamiseen.

Nixu Oyj

Lisätietoja:
Tommi Vihermaa, Business Unit Lead, Security Engineering, Nixu Oy
puhelin 040 752 0616, sähköposti: Tommi.Vihermaa@nixu.com

Liiketoimintajohtaja Jouni Silvennoinen, Grano
puhelin +358 20 743 5222, sähköposti jouni.silvennoinen@grano.fi

Jakelu:
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nixu.com/fi

Nixu lyhyesti:
Nixu tarjoaa kyberturvapalveluita, missiona pitää digitaalinen yhteiskunta toiminnassa. Intohimomme on auttaa organisaatioita hyödyntämään digitalisaatio turvallisesti. Tuotamme yhdessä asiakkaidemme kanssa käytännönläheisiä ratkaisuja liiketoiminnan jatkuvuuden, digitaalisten palvelujen helpon saatavuuden ja tietosuojan varmistamiseksi. Haluamme olla paras työpaikka lähes 400 kyberturva-ammattilaisen tiimillemme, joka tekee työtä käytännönläheisten ratkaisujen löytämiseksi. Nixun juuret ovat Pohjois-Euroopassa, mutta palvelemme asiakkaitamme ympäri maailman. Nixun osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla.
www.nixu.com

Grano lyhyesti:
Grano on sisältöpalvelujen monipuolinen osaaja, joka on noussut nopeasti luovan suunnittelun, painotekniikan ja sisältösuunnittelun alan markkinajohtajaksi. Yritys toteuttaa asiakkaan myyntiä, brändiä ja tulosta edistäviä markkinoinnin ja viestinnän ratkaisuja digi- ja printtikanavissa. Grano palvelee asiakkaitaan 27 paikkakunnalla, ja pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Yrityksellä on noin 1 100 työntekijää, ja sen liikevaihto on yli 140 miljoonaa euroa.
www.grano.fi
www.sokopro.com