Nixu Oyj: Ennakkotieto liikevaihdon kasvusta vuonna 2017

Nixu Oyj
Yhtiötiedote 12.1.2018 kello 8.30

Ennakkotieto liikevaihdon kasvusta vuonna 2017

Vahvana jatkuneen myynnin kasvun ja erityisesti vuoden loppuun ajoittuneiden lisenssikauppojen johdosta kyberturvayhtiö Nixu nostaa aikaisempaa arviotaan vuoden 2017 liikevaihdon kasvusta (FAS-kirjanpitoon perustuen).

Uusi ohjeistus: Nixu pyrkii edelleen kasvamaan kannattavasti ja toimintamarkkinoitaan nopeammin. Keskipitkän aikavälin tavoitteena on yli 15 %:n vuotuinen liikevaihdon kasvu ja yli 10 % käyttökatetaso. Voimakkaan orgaanisen kasvun ja vuosina 2016 ja 2017 toteutettujen yrityskauppojen johdosta yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan noin 50 % vuoden 2016 tasosta (21,6 MEUR). Jatkamme kasvupanostuksia tilikauden aikana.

Aiempi ohjeistus: Nixu pyrkii edelleen kasvamaan kannattavasti ja toimintamarkkinoitaan nopeammin. Keskipitkän aikavälin tavoitteena on yli 15 %:n vuotuinen liikevaihdon kasvu ja yli 10 % käyttökatetaso. Voimakkaan orgaanisen kasvun ja vuosina 2016 ja 2017 toteutettujen yrityskauppojen johdosta yhtiö arvioi liikevaihdon kasvavan yli 40 % vuoden 2016 tasosta (21,6 MEUR). Jatkamme kasvupanostuksia tilikauden aikana.

Nixu Oyj julkistaa vuoden 2017 liikevaihdon IFRS-kirjanpidon mukaisesti 31.1.2018 ja tätä ennen IFRS vertailulaskelmat vuodelta 2016 ja vuoden 2017 sekä 2016 ensimmäisiltä puoliskoilta. Varsinainen IFRS-muotoinen tilinpäätöstiedote vuodelta 2017 julkaistaan torstaina 8.3.2018.


Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Kairinen, Nixu Oyj
puhelin +358 40 832 1832, sähköposti: petri.kairinen@nixu.com

Hyväksytty neuvonantaja Summa Capital Oy
puhelin: +358 20 743 0280

Jakelu:
Nasdaq
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nixu.com/fi

Nixu lyhyesti:
Nixu tarjoaa kyberturvapalveluita, missiona pitää digitaalinen yhteiskunta toiminnassa. Intohimomme on auttaa organisaatioita hyödyntämään digitalisaatio turvallisesti. Tuotamme yhdessä asiakkaidemme kanssa käytännönläheisiä ratkaisuja liiketoiminnan jatkuvuuden, digitaalisten palvelujen helpon saatavuuden ja tietosuojan varmistamiseksi. Haluamme olla paras työpaikka yli 300 kyberturva-ammattilaisen tiimillemme, joka tekee työtä käytännönläheisten ratkaisujen löytämiseksi. Nixun juuret ovat Pohjois-Euroopassa ja nykyään sijaitsemme neljällä mantereella, palvellen asiakkaita ympäri maailman. Nixu Oyj:n osakkeet on listattu Nasdaq First North -markkinapaikalla.
www.nixu.com