Nixu laskee ohjeistustaan liikevaihdon kasvusta vuodelle 2019 – kasvu noin 35 %

Nixu Oyj Pörssitiedote 24.9.2019 kello 8.00

Nixu laskee ohjeistustaan liikevaihdon kasvusta vuodelle 2019. Syy ohjeistuksen laskuun on Nixun tanskalaisen tytäryhtiön, Ezenta A/S:n, yksittäiselle asiakkaalle ennustettujen teknologian jälleenmyyntikauppojen toteutumatta jääminen. Kaupat olisivat toteutuessaan olleet erittäin merkittäviä liikevaihdollisesti, mutta sopimuksen koosta johtuen niiden marginaali oli pienehkö. Täten vaikutus yhtiön kannattavuuteen jää rajalliseksi ja yhtiö arvioi edelleen käyttökatteensa paranevan merkittävästi edellisestä tilikaudesta.

Uusi ohjeistus:
Nixu painottaa edelleen kasvun merkitystä ja jatkaa panostamista kasvuhankkeisiin. Yhtiö arvioi voimakkaan orgaanisen kasvun sekä toteutuneiden yritys- ja liiketoimintakauppojen johdosta liikevaihdon kasvavan noin 35 % edellisestä tilikaudesta. Koko vuoden käyttökatteen arvioidaan paranevan merkittävästi edellisestä tilikaudesta.

Aiempi ohjeistus:
Nixu painottaa edelleen kasvun merkitystä ja jatkaa panostamista kasvuhankkeisiin. Yhtiö arvioi voimakkaan orgaanisen kasvun sekä toteutuneiden yritys- ja liiketoimintakauppojen johdosta liikevaihdon kasvavan yli 40 % edellisestä tilikaudesta. Koko vuoden käyttökatteen arvioidaan paranevan merkittävästi edellisestä tilikaudesta.

Ohjeistuksesta jää pois aiempi keskipitkän aikavälin ohjeistus. Keskipitkän aikavälin ohjeistuksen korvaa jatkossa yhtiön 28.8.2019 julkistamat kasvutavoitteet 2020-2024. Vuoden 2019 ohjeistuksen muutos ei vaikuta näihin kasvutavoitteisiin.

Nixu Oyj

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Kairinen, Nixu Oyj
puhelin +358 40 832 1832, sähköposti: petri.kairinen@nixu.com

Jakelu:
Nasdaq Helsinki Oy
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nixu.com/fi

Nixu lyhyesti:
Nixu tarjoaa kyberturvapalveluita, missiona pitää digitaalinen yhteiskunta toiminnassa. Intohimomme on auttaa organisaatioita hyödyntämään digitalisaatio turvallisesti. Tuotamme yhdessä asiakkaidemme kanssa käytännönläheisiä ratkaisuja liiketoiminnan jatkuvuuden, digitaalisten palvelujen helpon saatavuuden ja tietosuojan varmistamiseksi. Haluamme olla paras työpaikka lähes 400 kyberturva-ammattilaisen tiimillemme, joka tekee työtä käytännönläheisten ratkaisujen löytämiseksi. Nixun juuret ovat Pohjois-Euroopassa, mutta palvelemme asiakkaitamme ympäri maailman. Nixun osakkeet on listattu Nasdaq Helsingin pörssilistalla.
www.nixu.com