NIXU LAAJENTAA TOIMINTAANSA HOLLANTIIN, KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA ETENEE
Nixu Oyj
Yhtiötiedote 26.10.2015 kello 9.00
NIXU LAAJENTAA TOIMINTAANSA HOLLANTIIN, KANSAINVÄLISTYMISSTRATEGIA ETENEE
Nixu Oyj:n hallitus on tehnyt päätöksen perustaa Hollantiin Nixun täysin omistaman tytäryhtiön Nixu B.V.:n. Kansainvälistyminen on keskeinen osa Nixun strategiaa. Viime vuosina Nixu on toteuttanut toimeksiantoja Suomesta käsin useisiin Euroopan maihin, mutta paikallisen toimiston avaamalla Nixu pääsee lähemmäs vanhoja sekä potentiaalisia uusia asiakkaita. Nixun tavoitteena on olla Pohjois-Euroopan alueella asiakkaidensa luotettu kyberturvakumppani ja paras työpaikka alan asiantuntijoille. Laajentumalla Hollantiin yhtiö hakee tavoitettavissa olevan markkinan laajentamista sekä pääsyä uudelle rekrytointimarkkinalle. Hollannin maajohtajana aloittaa välittömästi Patrick van der Valk, jolla on laaja kokemus tietoturvaliiketoiminnasta sekä uusien yritysten käynnistämisestä.
"Kansainvälistymisstrategiamme toteutus etenee alkuvuoden selvitystöiden jälkeen ripeästi. Hollannin tytäryhtiön perustamisen jälkeen tulemme ensimmäisessä vaiheessa hakemaan uskottavaa kokoluokkaa nopeasti. Muutaman vuoden sisällä asiantuntijoiden määrän arvioidaan olevan joitakin kymmeniä. Haluamme olla vahvasti läsnä markkinalla, jossa kyberturvan näkökulmasta tapahtuu paljon. Hollanti on erittäin kehittynyt kyberturvamarkkina, jossa on myös kilpailua, mikä on meille positiivinen asia. Olemme valmiita haastamaan paikalliset toimijat laajalla, mutta integroidulla palveluvalikoimallamme. Näkemyksemme mukaan vastaavaa tuotteistettua, kokonaisvaltaista yritysten kyberturvakumppania ei Hollannissa tällä hetkellä ole tarjolla," kertoo Nixu Oyj:n toimitusjohtaja Petri Kairinen.
NIXU OYJ
Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Petri Kairinen
puhelin: +358 40 8321 832
sähköposti: petri.kairinen@nixu.com
Hyväksytty neuvonantaja Summa Capital Oy
puhelin: 020 743 0280
Jakelu:
NASDAQ OMX Helsinki
Keskeiset tiedotusvälineet
www.nixu.com/fi
Nixu lyhyesti:
Nixu Oyj on kyberturvayhtiö. Huolehdimme asiakkaidemme kyberturvallisuudesta sisäisen tietohallinnon, sähköisen liiketoiminnan sekä teollisen internetin ratkaisualueilla. Asiakasorganisaatiomme luottavat osaamiseemme hankkeissa, joissa edellytetään tietoturvan suunnittelua, toteutusta tai tarkastusta. Varmistamme asiakkaidemme tietojen luottamuksellisuuden, liiketoiminnan jatkuvuuden sekä sähköisten palvelujen toimivuuden ennakoimalla ja ehkäisemällä kyberturvallisuuteen liittyviä riskejä.
Vuoden 2014 pro forma liikevaihtomme oli 17 miljoonaa euroa ja toimintamme on kannattavaa. Yli 140 kyberturvan asiantuntijaamme syventävät osaamistaan eri palveluihin erikoistuneissa tiimeissä, nixulaisittain zoneissa. www.nixu.fi, www.nixu.fi/blogi sekä twitter: @nixutigerteam