Vuosi 2009 oli Nixulle hyvä ja lama näytti kiertävän meidät kaukaa. Vai onko kyseessä niin voimakas strateginen trendi, että lama ei siihen oikein päässyt puremaan?
Liikevaihtomme kasvoi taas yli 30 prosenttia ja olemme omien arvioidemme mukaan nyt Pohjoismaiden suurin tietoturvaan keskittynyt asiantuntijapalveluita tarjoava organisaatio.
Ja uskomme edelleen kasvumahdollisuuksiimme: toivottavasti voimme juhlistaa sadannetta työntekijäämme heti kesän jälkeen.
Volyymin kasvu on pitänyt meidät kaikki varsin kiireisinä. Mutta kiire on ollut positiivista ja tekemisen meininkiä on ollut fantastista seurata.
Tietoturvatiimimme on neljässä vuodessa kasvanut koko yrityksemme kattavaksi operaatioksi painaen ulos yli 350 tarjousta, toimittaen yli 200 projektia noin sadalle asiakasorganisaatiolle tietoturvallisuuden kaikilla osa-alueilla.
Joukkoon mahtuu monia uudentyyppisiä ja mielenkiintoisia projekteja. Tuntemattomien ja uusien alueiden tutkiminen onkin yhä suurempi osa tekemistämme ja kasvanut koko antaa tähän yhä paremmat ja paremmat mahdollisuudet.
Suuri kiitos menestymisestä kuuluu asiakkaillemme. Heille, jotka ovat meihin luottaneet ja luovuttaneet käsiimme hyvinkin bisneskriittisiä järjestelmiä ja dataa. Kiitän tästä nöyrällä mielellä.
Toinen kiitos menee omalle väelle, joka on hoitanut työnsä kunnialla ja omistautunut tehtävälleen: suojella asiakkaitamme tietoturvariskeiltä. Nopea kasvu on vaatinut venymistä ja paineensietoa.
Mutta olemme onnistuneet pitämään työkuormat jotenkin järjellisinä kehittämällä omia prosessejamme, asioiden ennakointia sekä resurssimanageerausta.
Haluaisitko sinä olla uusi Nixulainen?
Uskomme kasvun jatkuvan edelleen, mutta eihän se tyhjästä synny ja on mahdollista vain kasvattamalla uusien Nixulaisten määrää. Suunnitelmamme on tarjota mielenkiintoinen uramahdollisuus 20 uudelle Nixulaiselle.
Pyrimme yhä holistisemmin täyttämään asiakkaidemme liiketoimintariskien paikkaamisen, joten moni palkkaamistamme henkilöistä tulee toivottavasti omaamaan yleistä liiketoiminta- ja tietohallinto-osaamista.
Vaikka kasvamme, niin yritämme minimoida traditionaaliset kasvun tuomat haittapuolet: jäykkyys, hitaus ja organisaation syvyyden kasvu. Keksimmekin uuden oman organisaatiomallin jossa perustamme suhteellisen vapaasti muokattavia Business Zoneja. Näillä on kullakin oma tehtävänsä ja ne räätälöidään myös vetäjiensä näköisiksi. Meille on tärkeätä pystyä tarjoamaan erilaisia urapolkuja sekä asiantuntijuuden että liiketoiminnasta vastaamisen suuntaan.
Uusien tehtävien avautumisesta kerromme rekrytointisivuillamme. Voit lähettää meille myös avoimen työhakemuksen osoitteeseen jobs@nixu.com.
Kirjoittaja on Nixun toimitusjohtaja.